27.9.09

hei fra norge

Norjalaiskalastajaneule punaisena on valmis, kun sain nappitaiston päätökseen. Miten voikin olla niin hankalaa päättää, millaiset napit puseroon pitää olla. Syytän kyllä kaupan huono valikoimaakin. Neuleesta tuli paksu ja tosi lämmin, ei ole vielä päässyt tositoimiin, kun tämä viikonloppu olikin lämmin (ihanaa). Tässä yksi hätäinen kuva valmiista puserosta, lisää kuvia, kunhan kamera palaa huollosta.Malli omasta päästä, muokattu Dropsin ohjeesta 80-12 tai no, ohjeesta vain silmukkamäärät oikeastaan. Neulottu ylösalaisin, kauluksesta aloittaen laakana nappilistan verran, sen jälkeen pyörönä.
Lanka Drops Alaska, väri 11.
Menekki oli arvioitua isompi, melkein 750 g, kun nuo hihat pitää aina tehdä paljon pidemmiksi kuin ohjeessa. Lanka loppui juuri viimemetreillä, toista hihaa varten piti tilata kerä lankaa lisää, joten tilasin kaksi ja teen vielä pipon samasta väristä. Tuo väri on tosi ihana, puolukkaisen punainen.

18.7.09

houkutusta

Välityöt houkuttavat, sukkia ja muuta mukavaa. Nyt pidän itseni kurissa ja teen loppuun ensin jotakin.
Uusi Ulla on ilmestynyt.

1.7.09

välissä

Systeri lähetti tekstiviestin tuossa kesäkuun alussa. Kysymys kuului, että haluaisinko tehdä hänelle kesäbaskerin. No kyllä vissiin. Tuli kyllä kiva.Novitan Luxus Cottonia puolitoista kerää (eli noin. 75 g), 3,5 virkkuukoukku ja pari iltaa. Aloitus päälaelta ja muutamia ohjeita seuraille lisäyksiä ja kavennuksia, reunassa puolipylväitä tiukennuksena. Ostin lisää lankaa ja teen toisen itselle.

Olen ihan ihastunut Novitan Luxus-lankoihin, mikä on melko poikkeuksellista, yleensä en juuri tykkää muista heidän langoistaan. Seiskaveikkaa kyllä käytän, mutta en juuri muuta. Varastoissa taitaa olla pari kerää seiskaveikkaa (puikoilla vieläpä), yhden puseron verran woolia ostettu joskus vuonna nakkisota ja pari kerää nallea.

Postissa tuli eilen alpakkaa, nyt pitäisi vielä päättää se ohje.

tyllerölle

Eilen tekstiviestiääni havahdutti auringonpistoksen kourissa ähisseen. En yhtään osannut odottaa viestin sisältöä, aikaa piti olla vielä reilu viikko. Mutta miten lämmin ja onnellinen olo viestin sisällöstä tulikaan! On ne niin pieniä, kun tähän maailmaan putkahtavat.
Pienelle ihan uudelle tytön tyllerölle ensimmäiseksi lahjaksi (näitä taitaa olla tulossa vielä) pienen pienet tossuset, pehmeät ja lämpöiset.Ohje: kashmirtossut (pienin koko) Erika Knightin Neuleita kullannupulle -kirjasta
Lanka: Novita Cloud luxus 65% villa, 35% bambu
Puikot: 4mm bambut
Aika: 2 tuntia telkkarin ääressä eilen illalla

Nämä tossut ovat niiiiiin söpöt ja hellyttävät. Ohje on helppo ja tossut valmistuvat parissa tunnissa. Menevät kirjekuoressa onnittelukortin kanssa perille.

20.6.09

fishermans friend

Alaskasta on muotoutumassa kauniin punainen kalastajahenkinen neule. Vartalo-osa on jo valmis, hihat vielä tuottavat vähän päänvaivaa, vasen hiha oli jo kohta valmistumassa, kun tajusin, että siitä tuli liian leveä. Mietin pari hetkeä ja totesin, että purettava on. Uusi yritys, nyt näyttää paremmalta. Ylhäältäpäin neuloessa parasta on juuri se, että tekelettä pystyy sovittamaan ja siitä näkee, mitä on muotoutumassa.

Kauluksen napit ovat vielä mietinnässä, vaihtoehtoina ovat omassa varastossa olevat ruskeat puunapit tai sitten voisin ostaa jotkut uudet tai voisin ehkä tehdä itse. Haavasta tai pihlajasta voisi tulla kauniit, en ole kylläkään varma, onko minulla niin pientä poranterää, että nappeihin saisi reiätkin.

Tilasin lisää lankaa. Alpakkaa. Ohjetta ei vielä varmuudella ole. Tai on, mutta en osaa päättää.

7.6.09

tirolilaiset lahjaksi

Kumma tapa on minulla se, kun aloitan aina kaikki syntymäpäivälahjaneulomukset just pari kriittistä viikkoa ennen kyseistä lahjomuspäivää. Niin nytkin, anopille kauniit ja käytännölliset sukat. Onneksi valmistuivat ajoissa, tämä oli kyllä suhteellisen helppo ohje ja neuloin ihan just ohjeen mukaan. Olisin voinut pitää itsekin, mutta itselle jalkaterä olisi voinut olla ehkä yhden silmukan leveämpi, olivat pikkuisen kireät, kun sovitin. Onneksi lahjan saajalla on pienempi jalka kuin minulla. Ihanan pehmeää lankaa, soveltuvat ehkä parhaiten unisukiksi tai kotona löhöilyyn, lanka voi olla liian pehmeää ja hiutuu puhki, jos käyttää kengissä. En ole varma, aiempaa kokemusta ei ole. Tyrolean Stockins by Ann Budd
Interweave Knits Fall 2007
Filatura Cervinia Nordic (100% villaa), väri 2272, menekki vajaa 200 g
kolmekin kerää olisi voinut riittää, mutta sitten olis mennyt tarkaksi
Puikot 3,00 mm bambut
Lanka on hautunut toissa kesäisestä Tallinnan reissusta saakka varastossa, ostin sen Karnaluksin lankatukusta (Hermanni 1). Mahtava liike vähän epäilyttävässä paikassa. Isäni istui autossa odottamassa, kun äidin kanssa katosimme kerrostalon sisäpihalle. Siinä vaiheessa isä oli miettinyt, että mihin hemmettiin ne menevät. Mietin kyllä itsekin talon rappukäytävässä, mutta sisältä löytyi mahtavat valikoimat lankoja, puikkoja ja tarvikkeita ja hinnat olivat aika edulliset. Edullisempaa oli myös ostaa lankoja pusseissa, silloin kerähinta oli halvempi. Saman langan eri värejä sai myös yhdistellä pusseihin, kunhan kerämäärä pysyi oikeana. Osa myyjistä puhui auttavasti suomea ja maksaa pystyi vain käteisellä (kruunuilla).
Karvainen kuvausassistentti: 'Mitä sä puuhaat?'Vilkaisin Akateemisessa Interweaven uutta numeroa, mutta ei oikein inspiroinut. Olen harkinnut tilaamista, mutta katson, mitä seuraava numero tuo tullessaan ennen kuin vingutan visaa. Toisaalta lehden tilaaminen voi olla vähän turhaa, kun niin paljon ohjeita löytyy ravelrysta ja knittystä yms. ihan ilmaiseksi tai pienellä summalla ja silloin voi ostaa juuri sen ohjeen, jonka haluaa.

10.5.09

odottelua

Kevät ja lämpimämpien ilmojen odottelu saa näköjään joka vuosi neuleinnon vähäksi aikaa tauolle. Tauko sinänsä ei ole pahasta, on selkä ollut vähän jumissa viime aikoina. Mielessä on väikkynyt paksu villaneule vaihteeksi itselle, kesän viileisiin iltoihin ja syksyllä vaikka jokapäiväiseen käyttöön. Alaskaa tilasin ja nyt jo polttelee. Ohjettaa ei oo, joten pitäisi varmaan kasailla tässä jotakin ohjeita ja yhdistellä, jotta pääsen heti alkuun, kunhan langat kotio ehtivät.